JULKISEN TAITEEN PROBLEMATIIKKA Yhteinen taide poliittisena pelinappulana 11.2014
Kuva: Yliarkkitehti Erja Väyrynen Ympäristöminesteriöstä esittää keinoja prosenttiperiaatteen juurruttamiseksi rakentamiseen.Prosenttiperiaatteen edistämishanke järjesti 8.9. Teollisuustaiteen Liitto Ornamon toimistolla tiedotustilaisuuden, jossa julkistettiin TNS Gallupin toteuttama kyselytutkimus suomalaisten suhtautumista julkiseen taiteeseen. Yhteensä 1004 kansalaista antoi mielipiteensä tutkimuksen tiimoilta.
Ykisioikoisesti esitettyyn kysymykseen haluavatko ihmiset ympäristöönsä taidetta, saatiin positiivinen 70% lukema. Tällöin kuitenkin ilmeisen oletusarvoisesti taiteen hinta kuitataan jostain muualta, kuin omasta palkkapussista, sillä kysyttäessä olisivatko ihmiset valmiita maksamaan enemmän omistusasunnostaan, jos osa rakennuskustannuksista olisi käytetty taiteeseen, saadaan vastaukseksi nuiva 14%.
Samoihin aikoihin suoritetun Teollisuustaiteen Liitto Ornamon teettämän Taiteen markkinatutkimuksen mukaan "65 % suomalaisista on ostanut taidetta, mutta 90 % haluaisi ostaa sitä." Saman tutkimuksen mukaan suomalaiset haluaisivat käyttää nykyistä enemmän rahaa taiteen ostamiseen. Jos kysymyksessä on niin sanottu "nouseva trendi", lupaa se hyvää myös asuinrakennuskannan saneeraukseen ja uudistuotantoon liittyvään prosenttiperiaatteeseen. Kyseinen trendi on kuitenkin samassa hississä, kuin kotitalouksien taloudellinen tilanne, kulkien ylös ja alas sen mukana.
Olemme tottuneet ajatukseen verorahoin kustannetusta julkisesta taiteesta. Tässä tosin selkeää hajontaa puoluekantojen välillä: Perussuomalaisia kannattavista vain 51% haluaa ympäristöönsä julkista taidetta, kun Vihervasemmistossa lukema on huikeat 90%. Ero selittyy kiinnittämällä huomio Perussuomalaisten perusteelliseen vainuun suomalaisten henkisen maailman perusteista ja periaatteista: jos jotain ei voi syödä, juoda tai käyttää aseena vihollista vastaan, se on tarpeeton. Tämä olennaisuuksiin keskittynyttä ohjenuoraa seuraamalla kansamme on pysynyt hengissä kohtuullisen hyvin.
Kuvat: Prosenttitaiteen ständillä kuntamarkkinoilla Vappu Rossi pistää livenä viivaa pintaan / Maija Louekarin Kasvihuone-teos Oulun ympäristötalossa palauttaa ornamentiikan arkkitehtuuriin prosenttiperiatteen kautta (kuva: Oulun Taidemuseo)
Lisää poliittista nurkkaan maalausta tarjoilee myös tuore tutkimus suomalaisten mausta. Tutkimuksen pohjana on laaja aineisto, jonka kokoaminen aloitettiin 2007 ja julkaistiin syyskuussa Semi Purhosen kokoamana kirjana. Helsingin Sanomat tarttui herkulliseen aiheeseen sunnuntainumerossaan ja Anna-Stina Nykäsen kirjoittamasta jutussa nostetaan esiin ihmisten maun ja yhteiskunnallisen sekä poliittisen aseman välinen suhde. Artikkeli lopetetaankin napakasti seuraavaan lauseeseen: ”Persujen paikka erottui kartalla selvästi jo ennen jytkyä. Siellä ovat ne, jotka inhoavat modernia taidetta ja performansseja.”
Lisää vettä modernin taiteen (postmodernista puhumattakaan) ja kansan syvien rivien välillä pyörivään myllyyn valutetaan rohkeasti myös virallista tietä, kun vuoden 2011 vaaleihin aseistautuessaan Perussuomalaiset löivät tiskiin selkeän taideohjelman (Eduskuntavaaliohjelma 2011, kohta 2.1, sivut 9-10).
Kyseisen taideohjelman sekä herravihaan (herroja voi tosin pakosta sietää, mutta herrojen huveja ei) taipuvan ”pienen ihmisen” kaipuu ylevään ja miellyttävään perinteiseen taiteeseen (eikö perinteinen ole modernin vastakohta, vai oliko se taantumuksellinen?) sekä julkiseen että yksityiseen rakentamiseen liittyvissä taideteoksissa, paiskaa meidät seuraavien kysymysten eteen: Olisiko prosenttitaiteen edistämisen nimissä: hankittava julkiselle taiteelle sponsori, jotta sitä ei tarvitse itse maksaa tai verorahoilla maksattaa, valittava julkinen taide lotto-arvonnan tai Big Brotherin mainostauolla kännykkä-äänestyksellä tai tehtävä ekskursio Pohjois-Koreaan ylevää perinteistä julkista taidetta ihmettelemään.
Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita) - Tatu Ahlroos 2014
