TCD

ARKKITEHTUURI JA HENKIMAAILMA - Architecture and Atmosphere seminaari 2.6.2014

Reportaasi julkaistu Arkkitehtiuutisissa 10.2014

Osana Tapio Wirkkala Rut Bryk-juhlavuoden ohjelmaa järjestettiin Katajanokalla kansainvälinen arkkitehtuuriseminaari, joka toi suomalaiseen arkkitehtuurikeskusteluun raikastavaa laveutta käytännön dogmien ja ihanteiden jäädessä hetkellisesti taka-alalle.

AAS

Paneelikeskustelu. Kuvassa vasemmalta oikealle: Gernat Böhme, Juhani Pallasmaa, Jean-Paul Thibaud ja Tonino Griffero

Seminaarin teeman, estetiikan kylkeen syntyneen, Atmosfäärin käsite ei sinänsä ole uusi, mutta kuten professori Juhani Pallasmaa tilaisuuden lopettaneessa paneelikeskustelun alustuksessa totesi, yksi estetiikan ja arkkitehtuurin nopeimmin ja voimakkaimmin kasvavista tutkimuksen kohteista. Päivän esitelmät toivat kukin tavallaan voimakkaasti esiin, kuinka laajasta ja moniulotteisesta käsitteestä on kysymys. Arkkitehtonisesta, eli toisin sanoen käytännöllisestä, näkökulmasta tarkasteltuna mielenkiintoista on kuinka atmosfäärin käsite voisi toimia akateemisen tutkimuksen lisäksi myös rakentamisen ja suunnittelun apuvälineenä. Mutta pystyykö jotain atmosfäärin kaltaista henkimaailman asiaa (rakennusmiesten sananpartta käyttäen) hallitsemaan, määrittämään ja tietoisesti luomaan? Tähän kysymykseen liittyen käytiin seminaaripäivän vitaalein debatti.

Seminaarin ensimmäinen puhuja professori Jean-Paul Thibaud (Cresson, the Centre for Research on Sonic Space and the Urban Environmen) muistutti kuinka Atmosfääri on jotain mikä syntyy luonnollisen moniulotteisen prosessin kautta, samoin kuten kasvi kasvaa ajan kanssa: pakottamatta. Spektaakkeleista haltioitumisen sijaan nosti Thibaud esiin ihmisen kyvyn löytää nyansseja arjen hiljaisesta virrasta ja painotti emootioiden merkitystä ympäristön kohtaamisessa.

AAS-2 AAS-C

Gernat Böhme ja Tonino Griffero

Päivän veteraanin Gernat Böhmen (Institute for Practical Philosophy in Darmstadt) esitys toi vuorostaan esiin raadollisemmin atmosfäärin käsitettä osana kulutusyhteiskuntaa ja pragmaattista ympäristön määrittämistä. Böhmen esimerkkinä käyttämä Robert Venturin Learning from Las Vegas-kirjan havainnot toimivat esimerkkinä postmodernista kulissinomaisesta ympäristöstä. Perusteiltaan uutta tämä ei suinkaan ole; Böhme muistutti atmosfäärin käsitteen historiasta, joka vähemmän mairittelevasti liittyi 1700-luvun maisemointi oppaaseen.

Seminaarissa tiukan esityksen pitänyttä Tonino Grifferoa (University of Rome Tor Vergata) Arkkitehtiuutiset pääsi haastattelemaan tarkemmin seuraavana päivänä:

Pitäisikö eri alojen välillä olla enemmän yhteistyötä löytäessämme keinoja atmosfäärin kautta pyrkiä määrittämään ympäristöämme?

Meidän on kunnioitettava jokaisen alan autonomiaa; jokaisen ammattilaisen tulisi toimia oman alansa äärirajoilla. Pahinta on kun arkkitehdit pyrkivät filosofimaan tai kun filosofi pyrkii teoretisoimaan arkkitehtuuria.

Arkkitehdit pyrkivät luomaan ajattomia rakennuksia, mutta pystyykö ajatonta atmosfääriä luomaan?

Pyrin välttämään esteettistä neo-romanttista tulkintaa atmosfääristä. Yleensä oletetaan, että liian trendikkäät ja manipuloidut ympäristöt ovat huonoja ympäristöjä. Itselleni tärkeämpää, kuin määrittää mikä on muodoltaan hyvää tai huonoa ympäristöä, on nähdä atmosfäärin käsite poliittisena ja eettisenä. Marc Auge käsittelee teksteissään paikkoja ja epä-paikkoja, mutta vaikka lentokenttä olisi matkustajille epä-paikka, on se siellä työskentelevälle henkilölle hänen tunteidensa ja tekojensa kautta aito paikka. Atmosfäärin kohtaaminen tunnetasolla on moniulotteinen kysymys: ollessani surullinen voin iloisen tilanteen kohdatessani muuttua entistä surullisemmaksi. Kehollisuus on myös tärkeä tekijä atmosfäärin ymmärtämisessä. Meidän on osattava nähdä kehomme irti fyysisyydestään: tunteisiimme resonoivana elettynä kokonaisuutena.

Rakennukset houkuttelevat tuntemaan tai toimimaan; täyttäessämme niiden sisäisen tyhjiön ovat reaktiomme ja mahdollisuutemme eri kuin rakennusta ulkoa tarkasteltaessa. Peter Zumthor on todennut, kuinka rakennuksessa kaikki on atmosfääriä: hajut, äänet ja esimerkiksi tilan kaiku. Kuinka paljon arkkitehti sitten voi suunnitella atmosfääriä ja etukäteen tietoisesti vaikuttaa siihen ja lopulta saavuttaa tarkoittamansa lopputulos? Jotkut arkkitehtuuriin liittyvät julkaisut suhtautuvat tähän skeptisesti ja toiset toteavat arkkitehdin tärkeimmäksi tehtäväksi luoda neutraalia tilaa, jossa käyttäjät pystyvät vapaammin vaikuttamaan tilan luonteen syntyyn ajan myötä.

Kuinka paljon käyttäjällä on todellisuudessa valtaa atmosfäärin synnyssä ja määrittämisessä?

Allekirjoitan Herman Schmitzin määritelmän atmosfääristä: hän näkee tunteidemme saaapuvan meihin ympäristöstämme, ei toisin päin. Tämä on Schmitzin ja Böhmen ero. Voimme joskus luoda atmosfäärin kuten Böhme toteaa, mutta prototyyppisellä tasolla kohtaamme tunteemme ympäristössämme vailla tahtoamme, emmekä pysty itse niihin vaikuttamaan tai projektoimaan subjektiivisia kokemuksiamme ulospäin.

Näin ollen atmosfäärit ovat metafyysisiä kokonaisuuksia: voimia jotka ottavat meidät haltuumme ilman sääntöjä ja jättävät meidät halutessaan. Tämä näkemys on lähellä arkaaista kreikkalaista ajattelua. Schmitz viittaakin Iliaksen runoihin, joiden kautta pystymme ymmärtämään tunteiden voimaa ja arvaamattomuutta.

Pyrin Schmitzin ohella taistelemaan vastaan maailman ja ajattelumme ylipsykologisoimista. Emme tietenkään voi palata takaisin arkaaisten kreikkalaisten ajatteluun. Voimme kuitenkin tasapainottaa kykyämme ymmärtää tunteitamme ja ympäröivää maailmaa. Mitä enemmän ymmärrän atmosfääreistä, sitä vähemmän annan ympäristöni manipuloida minua. Tämä on poliittinen ja eettinen hyöty atmosfääristen tunteiden fenomenologian ymmärtämisestä.

Meidän on oltava kuitenkin tietoisia, että emme ole aina herra omassa talossamme. Ekspressiivisten prototyyppisten tunteiden poimiminen ympäristöstämme, jättää vähäisesti valintaa tunteidemme hallintaan. Se, että halutessamme voimme kokea minkä tahansa ympäristön kauniina, on mielestäni rationalistinen dogma: liioiteltu ja harhaluulo kokijan ja suunnittelijan totaalisesta luovuudesta.

Ollaksemme itsenäisiä, ei meidän tarvitse olla irrallisia ja riippumattomia ulkopuolisen maailmamme armottomista realiteeteista, vaan löytää oikea mielentila todellisuuden kanssa elämiseen. Sama pätee arkkitehtuurin kohtaamiseen.

Teksti ja kuvat - Tatu Ahlroos 2014

MUUT BLOGIMERKINNÄT

TAKAISIN ETUSIVULLE