ITÄMEREN TYTÄR MUOTOILUN PAULOISSA - 11.2010
Julkaistu Arkkitehtiuutisissa SIO:n palstalla
”Aina kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen”, on kuuluisa lentävä lause, jota kansallissosialistisen Saksan propagandakoneisto mielellään toisti. Vaikka arkkitehtuuri, muotoilu ja taide oli heille politiikan eteen valjastettu keppihevonen, ei niiden arvoa kansallissosialistisen Saksan ”brändin” rakentamisessa kartettu, päinvastoin.Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja sen kulttuurielimet tietävät hekin arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteen arvon kansalliselle identiteetille. Tästä osoituksena on esimerkiksi syyskuussa julkistettu Helsingin designpääkaupunkivuodelle valtion suunnalta ojennettu viiden miljoonan euron tuki. Helsingin Sanomien verkkokeskustelu tuo kuitenkin koruttomasti esiin Helsingin ja Suomen elinkeinoelämälle sinänsä elintärkeään asiaan penseästi suhtautuvan kahvipöytäkeskustelun. Artikkelin kylkiäisiksi rustatut kommentit voikin hyvin pelkistää seuraavaan lauseeseen: ”Aina kun kuulen sanan design, poistan varmistimen”.
Jos 30-luvun Saksassa liipaisinsormi oli herkässä hallinnon edustajilla, on meidän päivinämme tuomarin ja pyövelin rooli kansan syvillä riveillä. Modernin taiteen ja arkkitehtuurin ns. rivikansalaisissa aiheuttama konservatiivinen hylkimisreaktio on osittain siirtynyt myös muotoilun ikeeksi. Tämä ei tietenkään ole sattumaa. Onhan nykyaikainen muotoilutraditio lähtöisin juuri samoista vaikutteista ja ihanteista löytää universaali ja demokraattinen pelkistetty visuaalinen kielioppi. Tämä kielioppi kieltämättä on osoittanut erinomaisuutensa ja toteuttanut tarkoitusperänsä kansalaisten arkipäivää esteettisesti ja toiminnallisesti parantavana tekijänä akselilla Fiskars, Hackman, Arabia ja Iittala. Kyseiset tuotemerkit löytyvät Markkinointi ja media-lehden teettämän arvostetuimmat brändit listan sijoilta 3, 6, 9 ja 11. On kuitenkin selvää, että nykypäivänä muotoilun merkitys on huomattavasti monimuotoisempi ja -alaisempi kuin pelkkä helposti lähestyttävissä käyttöesineissä ilmentyvä tyyliseikka.
Radio Helsingissä haastateltiin asiantuntijaa yhteiskunnallisten prosessien parempaan suunnitteluun avittavasta strategisesta designista. Haastattelun jälkeen puheenvuoron saivat radion juontajat, jotka kilvan päivittelivät ja irvailivat asian kustannuksella. Lopuksi he kuitenkin totesivat oikeutetusti pallon olevan nyt asiasta vastuussa olevilla tahoilla ja tulevaisuuden näyttävän onko hankkeesta mihinkään.
Design for All Europe -järjestön erikoislähettiläs Pete Kercher toteaa Helsingin Sanomissa 11.8.2010 tulevan designpääkaupunkivuoden pyrkimyksen hyödyntää uudenlaista yleishyödyllistä muotoilua olevan suuren haasteen edessä. Osa tästä haasteesta muodostuu designtoimittajista ja -kriitikoista jotka eivät näe metsää puilta, ainakin mitä tulee materialistisen esinemaailman ja käsitteellisemmän muotoilun välisiin painotuksiin. Kercher muistuttaa myös muotoilun ja talouden kiistämättömästä riippuvuussuhteesta. Kyseinen näkökulma sitookin itseensä paljon huomioarvoa, sillä erityisesti muotoilun edistämisen ja rahan välinen riippuvuussuhde on usein tapetilla, tosin liian usein riitasoinnuilla varustettuna.
Muotoilun vuosi 2005 oli hyvä ja hieno yritys tuoda muotoilua lähemmäs kansaa ja saada yritykset muistamaan muotoilun merkitys. Valitettavan moni sai kuitenkin ensimmäisen ja viimeisen kosketuksen kyseiseen hankkeeseen parhaimpaan katseluaikaan lähetetystä MOT-ohjelmasta. Siinä toimittajat penäsivät kärkkäästi projektin vastuuhenkilöiltä, mihin kaikkeen rahaa oli ”poltettu” ja mitä todellisuudessa tästä oli hyödytty. Samat toimittajat ovat jo varmasti merkinneet kalenteriinsa designpääkaupunkivuoden, voidakseen repiä siitä irti kansan harmaita rivejä myötäileviä otsikoita ja ohjelmia ”julkisten varojen tolkuttomasta tuhlailusta herrojen huveissa”.
Jokainen mahdollisuus pitää sisällään myös suuren vastuun. Vastuu ei ole kuitenkaan yksinomaan muotoilijoilla. Ilman viranomaisten, paikallishallinnon ja ministeriöiden tukea jäävät etenkin strategisen muotoilun tulokset pelkäksi byrokratian kasvojenkohotukseksi. Toisaalta etenkin rakentamiseen liittyvissä projekteissa innovatiiviset ja uudet haastavat ideat kuoletetaan jo ideointivaiheessa liian usein kapeakatseisilla säännöksillä ja rajoituksilla sekä joustamattomalla lainsäädännöllä. Avarakatseisuuden ja ennakkoluulottomuuden ohella, kansalaisilta vaaditaan myös kunnioitusta toisten työtä kohtaan. Tämä ei onnistunut esimerkiksi Helsingin keskustaan asennettujen puhuvien roskapönttöjen kanssa, jotka osittain ilkivalta hiljensi. Osan vastuusta kantaa vuorostaan media, jolla suora valta kansalaisten mielipiteiden muokkaajana.
Kansainvälisen lehdistön hetkellisen mielenkiinnon kohteena paistattelun ohella on olennaista saada kiitos ja kumarrus myös kaupunkilasilta itseltään. Tämä näkökulma on nostettu korkealle Helsingin designpääkaupunkivuoden strategiassa, jonka kantavana teemana on muotoilun kautta tapahtuva ihmisten arjen parantaminen. Kun ja jos siinä onnistutaan, on olennaista ulottaa projektin hedelmät myös muualle Suomeen. Ei kuitenkaan ylhäältä johdettua muotoilupolitiikkaa seuraten, vaan muiden kaupunkien ja kuntien omasta luonnollisesta halusta ja innostuksesta: ”Meillekin on pakko saada tuollainen”.
Kuohuviinilaseja kohotellessa ja tuleviin designpääkaupunkivuoden tapahtumiin ja projekteihin pidättelemättömällä innolla varustauduttaessa, voi kuulla seuraavan kaltaisten lauseiden halkovan ilmaa: ”Tämä on Suomelle ja suomalaiselle muotoilulle suuri kunnia ja loistava tilaisuus näyttää erinomaisuutensa”. Saman asian voisi todeta myös seuraavin sanoin: ”Nyt ei jätkät hei munata tätä hommaa”. Helsinki voitti monet muut hienot kaupungit, saadessaan kunnian pitää designpääkaupunkivuoden titteliä vuonna 2012. Nyt sen on vuorostaan pyrittävä voittamaan itsensä. On siis varottava ettei Helsingin designpääkaupunkivuodesta pääse syntymään eräänlainen Frankensteinin hirviö. Toisilleen vieraista elementeistä kokoon parsittu kummajainen, jonka kyläläiset kollektiivisesti lynkkaavat, vain sen luojan ymmärtäessä tekeleensä todellisen kauneuden ja arvon.
Tatu Ahlroos 2010 - tatu@tcd.fi
Ohessa kuva Skattalle johtavasta rakkauden sillasta. Tarkkasilmäinen huomaa kuinka kyseinen osa Helsinkiä on muuttunut pysyvästi WDC-vuoden vanavirrassa: kaidetta koristavat (tai rumentavat) nykyään mitä erinäisemmät kihlautuvien parien munalukot.
